Kolme urbaania korttelia Pasilassa sykkii metropolin tahtiin. Tripla on kaupan, kulttuurin, liike-elämän ja liikenteen keskus. Se viettelee ja inspiroi. Se saattaa ihmiset yhteen läheltä ja kaukaa. Onnekkaimmat asuvat siellä. Niin helppo tulla, eikä mitään syytä lähteä.

Keski-Pasilasta tulee Triplan myötä Helsingin uusi ja elävä keskus ensi vuosikymmenen alussa. Tripla on jättimäinen rakennushanke - kolmen korttelin kokonaisuus, johon kuuluu kauppakeskus, asuntoja, hotelleja, toimistoja ja pysäköintilaitos. Pasilan asemasta tulee osa Triplaa. Alueellisesti Tripla rajoittuu Ratapihantiehen, Pasilansiltaan ja Pasilankatuun ja sen pohjoispuolelle rakennettavaan Firdonkatuun. Tulevaisuudessa Pasilan keskus yhdistää raiteiden erottamat Itä- ja Länsi-Pasilan toisiinsa. 

Triplaan pääsee helposti kaikilla julkisilla liikennevälineillä ja kävellen, pyöräillen ja autolla. Triplaan rakennettavan Suomen vilkkaimman rautatieaseman kautta kulkee tulevaisuudessa lähes 200 000 matkustajaa päivittäin. Triplan saavuttaa 10 minuutissa yli 500 000 ja 30 minuutissa yli miljoona asiakasta. Metropolin jokainen juna pysähtyy Pasilassa.

Tapahtumat, konsertit ja messut tuovat Triplan alueelle vuodessa kolme miljoonaa kotimaista ja ulkomaista kävijää, jotka kiihdyttävät asiakasvirtaa erityisesti iltaisin ja viikonloppuisin.

Tripla valmistuu vaiheittain vuosina 2019–2022. Sen kokonaispinta-ala vastaa 50 jalkapallokenttää ja kokonaistilavuus 10 eduskuntataloa. Tripla tulee olemaan työpaikka noin 7 000:lle ja koti 1 000:lle. 

Tripla rakennetaan ympäristön ehdoilla

Triplan suunnittelun lähtökohtana on ympäristöystävällisyys ja energiatehokkuus. Energiatehokkuus säästää ympäristöä, mutta johtaa myös huomattaviin kustannussäästöihin.

• Kattopinta-alasta kolmasosa on puistoaluetta viherkattoineen.
• Triplaan tulee 3 400 polkupyörän pysäköintipaikkaa ja lähes 350
sähköauton latauspistettä.
• Kulutettavan puhtaan veden määrä on 20 % hyvää nykykäytäntöä alhaisempi.
• Jätteet kerätään keskitetyllä imujätejärjestelmällä.
• Triplassa käytetään kaukolämpöä ja -kylmää.

Kaupan ja kaupunkielämän suunnannäyttäjä

Triplan kaupallinen keskus on Mall of Tripla, joka on enemmän kuin perinteinen kauppakeskus. Mall of Tripla kokoaa alueella asuvat, työskentelevät ja opiskelevat sekä runsaslukuisen joukkoliikennekäyttäjien ja tapahtumavieraiden joukon viihtymään ja kuluttamaan tuotteita ja palveluja, joita heille tarjoavat parhaat brändit. Joukkoliikenteen, työn ja asumisen keskittymänä Triplan asiakasvolyymi on valtava. Siksi huomattava osuus pinta-alasta on varattu ruokaan ja juomaan liittyville palveluille. Kansainvälisesti korkeatasoiset ja muunneltavat tilat palvelevat edistyksellisen verkottuneen kaupankäynnin tarpeita sekä fyysisissä että digitaalisissa kanavissa. Monipuoliset tilat mahdollistavat myös elävän kulttuuritoiminnan, mikä erottaa Mall of Triplan muista kauppakeskuksista ja tekee siitä kokonaisvaltaisen elämyksen.

Tilaa uutiskirje

Uusi Pasila -uutiskirjeestä saat tietoa Pasilan rakentumisesta.

Selaa uutiskirjearkistoa osoitteessa uutiskirjeet.hel.fi