Ilmalan raitiotien työmaalla – Ilmalantorin kuulumisia

Ilmalantori, jonne urakassa rakennetaan muun muassa raitiotien kääntöpaikka, on yhteensä noin puolen hehtaarin kokoinen. Rakennustyöt alueella aloitettiin maankaivutöillä ja louhinnoilla urakan alkaessa heinäkuussa 2020. Nyt Ilmalantorin uusi muoto alkaa hahmottua, kun tukimuureja on valmistunut.

Uutisia Pasilasta

  • To 26.5.2016

    Helsingin sähköverkkoa uusitaan ja laajennetaan

    Sähkönjakelun toimitusvarmuutta parannetaan entisestään uusimalla vanhaa ja rakentamalla uutta sähkönjakeluverkkoa. Tänä vuonna uusitaan 1960-1970-luvuilla rakennettua kaapeliverkkoa eri puolilla Helsinkiä. Hermannin Rantatiellä rakennetaan kesän ja syksyn aikana 110 kilovoltin kaapelireittiä.

  • Ma 16.5.2016

    Triplan kauppakeskuksen lopullinen toteutussopimus allekirjoitettu

    YIT on allekirjoittanut 16.5.2016 sopimuksen Triplan kauppakeskuksen Mall of Triplan ja pysäköintilaitoksen toteuttamisesta yhteisyrityksenä Keskinäisen Eläkevakuutusyhtiö Eteran, Onvest Oy:n ja Vakuutusyhtiö Fennian kanssa.

  • To 12.5.2016

    Turvallisesti Triplassa

    Parhaillaan menossa oleva, valtakunnallinen Viisaat kypärät yhteen -työturvallisuusviikko avattiin Triplassa varsin asiantuntevalla joukolla: Suomen suurimpien infra-alan yritysten ja rakennuttajien turvallisuuspäälliköitä, teknisiä päälliköitä ja muita asiantuntijoita saapui tutustumaan

  • Ti 10.5.2016

    Myllypuron kampukselle sekä Triplan kauppakeskukselle ja tapahtuma-alueelle rakennusluvat

    Helsingin Myllypuroon luvitettiin tänään uusi, omaleimainen kampus, joka tulee Metropolia Ammattikorkeakoulun käyttöön. Rakennukset sijoittuvat erittäin näkyvälle paikalle Kehä I:n ja Liikuntamyllyn kupeeseen.

  • Ti 10.5.2016

    Kaupunginhallitus hyväksyi Pohjoisbaanan pyörätien

    Pohjoisbaana eli pyörätie Ratapihantieltä Pasilasta Käpylän asemalle rakennetaan vuosina 2016–2017. Helsingin kaupunginhallitus hyväksyi Pohjoisbaanan suunnitelman, jonka toteuttaminen maksaa noin 5,8 miljoonaa euroa.

  • Ma 9.5.2016

    Pasila kasvaa ja komistuu

    Pasilan myllerrys näkyy parhaillaan erityisesti aseman tuntumassa, mutta alue uudistuu lähivuosien aikana paljon isommalla säteellä.

  • Ke 4.5.2016

    Pasilan liikennejärjestelyt

    Jalankulku ja pyöräily Ratapihantiellä sujuu nyt selvemmin merkityillä reiteillä. Jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden väylät on erotettu aidoin ja reittejä on asfaltoitu.

  • Ke 27.4.2016

    Pasilan asema luvitettiin uuteen aikaan

    Pasilan uusi asemarakennus sai rakennuslautakunnalta ensimmäisen lupansa 26. huhtikuuta. Tripla-kokonaisuus luo täysin uutta Pasilaa.

Sivut

Tilaa uutiskirje

Uusi Pasila -uutiskirjeestä saat tietoa Pasilan rakentumisesta.