To 4.9.2014

Pasilan uuden sillan itä- ja länsipään maatukien sekä Pasilan metron työtunnelin suuaukon louhintatyöt alkavat tällä viikolla.

Louhintatyöt aiheuttavat arkipäivisin klo 7–18 porausääniä, varoituspillin soittoääniä (kahden minuutin mittainen, kiihtyen piipittävä ääni) sekä varsinaisia räjäytyksen ääniä. Päivän aikana tehdään pääsääntöisesti kolme räjäytystä. Myöhemmin, kun työ etenee suuaukolta varsinaiseen tunneliin, räjäytysten määrä vähenee kahteen päivässä.Räjäytystyöt aiheuttavat myös hetkellisiä liikennekatkoja Veturitiellä, Pasilankadulla ja Pasilan sillalla. Turvallisuussyistä on tärkeää noudattaa liikenteenohjausta ja pysäyttämiskehotuksia.Alueen päivähoitoyksiköiden kanssa on sovittu, ettei klo 12–14 räjäytetä.

Sillan kannen rakentamiseen tarvittavan telineen lyöntipaalutus aloitetaan syyskuun toisella viikolla. Paalutustöitä tehdään arkisin klo 7–18.00 ja työt valmistuvat lokakuun loppuun mennessä. Myös Pasilan vanhan sillan betonikaiteen työstäminen aiheuttaa melua syyskuun puoleenväliin saakka. Jalankulku ja pyöräily ohjataan sillan pohjoiselle reunalle.

Lisätietoja:Vastaava työnjohtaja Tino Seppälä, YIT, puh. 040 843 9198, etunimi.sukunimi@yit.fi

Katutyöt: projektinjohtaja Markku Riekko, rakennusvirasto, puh. 09 310 39900, etunimi.sukunimi@hel.fiKatutyöt ja louhinnat: projektinjohtaja Jouni Maidell, rakennusvirasto, puh. 09 310 38650, etunimi.sukunimi@hel.fiPasilan keskus ja siltatyöt: projektipäällikkö Jere Keskinen, YIT, puh. 040 710 0531, etunimi.sukunimi@yit.fi

Pasilasta rakentuu tulevina vuosina Helsingin toinen keskus ja entistä tärkeämpi liikenteen solmukohta. Vuoteen 2040 mennessä Pasilassa on arviolta 20 000 asukasta ja 50 000 työpaikkaa. Helsingin kaupunki panostaa merkittävästi Pasilan kehittämiseen kuten katuihin, liikennejärjestelyihin ja joukkoliikenteeseen. Liikennevirasto rakentaa läntisen lisäraiteen sujuvoittamaan junaliikennettä. YIT rakentaa Pasilan keskukseksi kolmen korttelin ja maanalaisten tilojen muodostaman Triplan, johon tulee mm. kauppakeskus, toimistotiloja, pysäköintilaitos, asuntoja ja hotelli.

Lisätietoja: www.uusipasila.fi, www.yit.fi/tripla, www.liikennevirasto.fi/keskipasila 

Tilaa uutiskirje

Uusi Pasila -uutiskirjeestä saat tietoa Pasilan rakentumisesta.