Ti 19.1.2016

Keski-Pasilan julkisen ulkotilan laatuun ja viihtyvyyteen panostetaan voimakkaasti. Fredikanterassin taidekilpailu on Helsingin kaupungin ja YIT:n yhteinen hanke viihtyvyyden lisäämiseksi. Teosten toteuttamisen mahdollistaa myös Keski-Pasilassa käytössä oleva prosenttiperiaate: alueen rakentajilta on tontinluovutuksen yhteydessä kerätty varoja, jolla julkisen taiteen hankkeet mahdollistetaan.

Kaksivaiheinen ja kansainvälinen ideakilpailuFredikanterassin julkisen taiteen kilpailu järjestetään kaksivaiheisena. Ensimmäinen vaihe on luonteeltaan yleinen ideakilpailu. Se alkaa 19.1. ja päättyy 15.9. Kilpailun toinen vaihe alkaa kun arvostelulautakunta on valinnut ensimmäisen vaiheen ehdotuksista kahdeksan ehdotusta kilpailun toiseen vaiheeseen. Jokainen toiseen vaiheeseen valittu ehdotus palkitaan 4 000 eurolla.Fredikanterassin taidekilpailun toisen vaiheen kilpailuaika päättyy 15.2.2017. Toiseen vaiheeseen jätetyt ehdotukset palkitaan seuraavasti: I palkinto 12 000 euroa,  II palkinto 8 000 euroa, III palkinto 6 000 euroa ja viidelle muulle lunastetulle ehdotukselle kullekin 4 000 euroa.

Tavotteena on toteuttaa ainakin yksi kilpailuehdotusten mukainen taideteos vuosina 2017-2021. Ohjeellinen kustannuskatto yhden teoksen toteuttamiselle on 450 000 euroa. Helsingin kaupunki päättää teosten toteutuksesta erikseen.

Kilpailussa noudatetaan osoitteessa www.hamhelsinki.fi julkaistua erillistä kilpailuohjelmaa ja Suomen Taiteilijaseuran kilpailusääntöjä. 

Tripla ja Keski-Pasila

Keski-Pasilasta tulee Helsingin toinen keskus. Jo Eliel Saarinen visioi sata vuotta sitten Helsingin laajenemisen Pasilaan. Kolmen korttelin kokoiseen Triplaan toteutetaan toimistoja, kauppa- ja kongressikeskus, asuntoja, hotelli ja joukkoliikenneterminaali. Samalla Pasilan silta muutetaan leveäksi kaupunkimaiseksi kaduksi.

Uudessa keskuksessa kohtaavat pasilalaiset, vierailijat, matkailijat, työssäkäyvät, pyöräilijät, autoilijat, jalankulkijat, työpaikat, asunnot, viihde, kulttuuri ja liikuntamahdollisuudet. Liikenne on sujuvaa tiheiden juna-, metro-, raitiovaunu- ja bussiyhteyksien ansiosta.

Lisää aiheesta:

HAMHelsinki

Pasila Uutta Helsinkiä -sivuilla

Tripla 

Tilaa uutiskirje

Uusi Pasila -uutiskirjeestä saat tietoa Pasilan rakentumisesta.