Ke 30.11.2016

Rakennuslautakunta luvitti 29. marraskuuta Helsinkiin yhteensä 293 asuntoa, joista 234 rakennetaan Kuninkaantammeen. Vuosaareen luvitettiin yksi asuinkerrostalo.

 

Kuninkaantammen rakentaminen sai vauhtia

Matalaenergiarakentamisella profiloituvan Kuninkaantammen alueen rakentaminen sai vauhtia, kun alueelle myönnettiin kolme rakennuslupaa yhteensä neljälle kerrostalolle ja kahdelle rivitalolle. Rakennuksiin asennetaan aurinkopaneelit, joilla tuotetaan sähköä kiinteistöjen tarpeisiin.

 

Konepaja-alueen muutokset jatkuvat Vallilassa

Konepaja-alueen ilme Vallilassa muuttuu, kun Sturenkadun ja Aleksis Kiven kadun risteyksessä olevalle rakentamattomalle kulmatontille luvitettiin uusi, kuusikerroksinen, punatiilinen liike- ja toimistorakennus ja tonttia vuosikymmenet reunustanut punainen puuaita jää historiaan. Kohde on ensimmäinen Sturenkadun varteen kaavailluista konepaja-alueen toimistorakennuksista. Maankaivutyöt on jo aloitettu rakennusvalvonnan lausunnon perusteella.

 

Lauttasaaren kartanoa ja sen puistoa korjataan 

Lauttasaaren kartano ja sen vanha päärakennus korjataan restauroiden osittain vanhaan asuunsa. Kokonaisuuteen on suunniteltu mm. Koneen säätiön ja Lauttasaari-seuran uudet toimitilat sekä pienimuotoinen kahvila. Puutarhaan pyritään palauttamaan sitä henkeä, jonka puutarha-arkkitehti Bengt Schalin sinne loi 1920-luvulla.

Kokonaisuus on Lauttasaaren vanhinta säilynyttä rakennuskantaa. Vanha päärakennus lienee 1790-luvulta ja uusi päärakennus on rakennettu vuonna 1837. 

 

Kaikki Helsingin rakennuslautakunnan 29. marraskuuta pidetyn kokouksen päätökset on koottu päätöstiedotteeseen.

 

Kuninkaantammen kohteen havainnekuvan saa aineistopankista.

 

Kokouksen esityslista (pdf)

 

 

 

Tilaa uutiskirje

Uusi Pasila -uutiskirjeestä saat tietoa Pasilan rakentumisesta.