Pe 23.12.2016

YIT on allekirjoittanut aiesopimuksen Helsingin Keski-Pasilan Tripla-hankkeeseen kuuluvan hotellin toteuttamisesta. Hotellioperaattoriksi tulee Sokotel Oy ja sijoittajaksi Exilion Management Oy:n hallinnoima uusi kommandiittiyhtiö, jonka omistavat Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo ja Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta. Tavoitteena on allekirjoittaa hankkeen lopulliset sopimukset alkuvuonna 2017. Hotellin on arvioitu valmistuvan alkuvuodesta 2020.

Hotelliin tulee noin 430 huonetta, ja se on kapasiteetiltaan Suomen suurimpia. Sen erinomainen sijainti ja loistavat kulkuyhteydet palvelevat Triplassa kävijöiden ja alueen muun liike-elämän ja tapahtumien, kuten Messukeskuksen ja Hartwall Arenan tarpeita. ”Matkailu on globaalisti kasvussa, mikä näkyy vahvasti myös Suomessa. Suomen hyvä maine ja vetovoimatekijät luovat kysyntää niin työ- kuin vapaa-ajan matkustukseen, ja tähän kasvuun pohjautuen vahvistamme Helsingin majoitustarjontaa. Tripla-kokonaisuuteen tuleva hotellimme on jatkoa Sokotelin menestyksekkäille avauksille ja uudistuksille”, kertoo Sokotel Oy:n talousjohtaja Jani Vahala.

”Olemme tyytyväisiä, että pääsemme mukaan kehittämään uudistuvaa Pasilaa. Uskomme vahvasti alueen potentiaaliin Helsingin toisena keskuksena ja toteutettava hotellihanke on osaltaan luomassa alueen uutta identiteettiä. Merkittävän uuden hotellikiinteistön hallinnointi sopii strategiaamme erinomaisesti”, kommentoi Exilion Management Oy:n toimitusjohtaja Ari Talja.

”Tripla-hanke etenee hyvin aikataulussa. Kaupallisten tilojen vuokraus on lähtenyt käyntiin jopa suunniteltua paremmin. Pasilan alueella on kysyntää hotellille, ja Triplan kaupunkikeskuksen ainutlaatuinen sijainti ja palvelukokonaisuus tarjoavat sille hienot puitteet”, kertoo Triplan hankejohtaja Tapio Salo.

Pasilasta rakentuu tulevina vuosina Helsingin toinen keskus ja entistä tärkeämpi liikenteen kohtauspaikka, jonka asukkaiden ja työpaikkojen määrä kaksinkertaistuu vuoteen 2040 mennessä. Alueen kehittäminen alkaa YIT:n Tripla-hankkeella, johon hotellin, kauppakeskuksen ja pysäköintilaitoksen lisäksi rakennetaan toimistotiloja ja asuntoja. Myös Pasilan asema ja sen yhteyteen toteutettava joukkoliikenneterminaali ovat osa hanketta. Helsingin kaupunki on kaavoittanut Triplan pohjoispuolelle Ratapihakorttelit, joihin rakennetaan asuntoja 3 000 asukkaalle. Tammikuussa 2017 käynnistyy kansainvälinen arkkitehtuuri- ja toteutuskilpailu Triplan eteläpuolelle suunnitteilla olevasta tornialueesta.

 

Tilaa uutiskirje

Uusi Pasila -uutiskirjeestä saat tietoa Pasilan rakentumisesta.