Ma 7.5.2018

Itä-Pasilassa sijaitsevan Sähköttäjänpuiston peruskorjaus alkaa toukokuun loppupuolella. Kunnostuksesta vastaa YIT, joka haastoi Suomi 100 -juhlavuonna kansalaiset ja asiantuntijat työpajoissa pohtimaan viihtyisämpien pihapiirien tulevaisuutta. Kiitokseksi työstä YIT kunnostaa puiston.

Puistoksi valikoitui yhteistyössä Helsingin kaupungin kanssa Sähköttäjänpuisto, jonka korjaustyöt alkavat viikolla 22. Lähtökohtana on kunnostaa puisto turvallisemmaksi, viihtyisämmäksi ja toimivammaksi. Suunnittelu on tehty Suomi 100 -juhlavuoden kunniaksi kehitetyn Enemmän elämää pihapiireihin -konseptin ideoita hyödyntäen. Puisto haluttiin kunnostaa paikassa, jossa mahdollisimman moni pääsee nauttimaan siitä. Sähköttäjänpuisto sijaitsee kävelymatkan päässä Pasilan asemalta ja puistoon toivotaankin vierailijoita muualtakin kuin lähialueelta. YIT:n kunnostama puisto tuo iloa myös alueen asukkaille, jotka ovat eläneet YIT:n suurten rakennustyömaiden lähistöllä monta vuotta.

Puistoalue on jaettu toiminallisuuksien mukaisesti aktiiviseen, sosiaaliseen ja hiljaiseen alueeseen. 

Aktiivinen alue eli leikkipaikka on tarkoitettu liikunnalle, peleille, lasten leikeille ja muulle riehakkaalle toiminnalle. Pääosa vanhoista leikkivälineistä uusitaan ja pelialueelle jätetään uutta tilaa. Samalla tuodaan kokeiluun myös uusi leikillistä oppimista, liikkumista ja yhdessä tekemistä tukeva leikkiväline, joka toimii myös oppimisympäristönä.

Sosiaalinen alue on sijoitettu puiston keskelle ja sen tarkoituksena on tukea vuorovaikutusta. Istuskelua ja seurustelua varten rakennetaan leikkialueen viereen uusi portaittainen puupatio tunnelmavaloineen. Koiriakaan ei ole unohdettu, sillä ne saavat jatkossa juosta isommassa uudessa, puhtaassa ja valaistussa koirapuistossa.  

Hiljainen alue on varattu alueen päätyyn ja siellä on lupa rauhoittua, vetää henkeä ja nauttia rauhasta. Alue toimii sellaisenaan, mutta sitä siistitään viihtyisyyden lisäämiseksi.

Työt tehdään kahdessa vaiheessa rakennusaikaisten haittojen vähentämiseksi. Työt aloitetaan koirapuistosta ja sen lähiympäristöstä, jotka suljetaan käytöstä toukokuun lopussa. Leikkipaikan korjaustyöt käynnistyvät päiväkotien sulkeuduttua heinäkuun alussa. Yleisen turvallisuuden ja viihtyisyyden lisäämiseksi puiston valoja lisätään, aidat uusitaan, puita hoitoleikataan ja kasvillisuutta parannellaan. Työt kestävät kokonaisuudessaan pari kuukautta ja puisto valmistuu elokuun alussa. 

Puiston korjaustöiden etenemistä voi seurata ja palautetta voi antaa verkkosivuilla www.yitgroup.com/sahkottajanpuisto.

Pihakonseptin ideoista voi lukea lisää www.yitgroup.com/pihakonsepti.

Tilaa uutiskirje

Uusi Pasila -uutiskirjeestä saat tietoa Pasilan rakentumisesta.