Pe 8.2.2019

Pasilan mittava uudistuminen etenee. Helsingin kaupunki ja Senaatti-kiinteistöt ovat allekirjoittaneet YIT:n kanssa sopimuksen Pasilan tornialueelle sijoittuvan Trigoni-hankkeen ensimmäisen vaiheen (ns. aloitusalue) toteuttamisesta ja aloitusalueen ostamisesta.

Sopimuksen mukaan YIT vastaa Pasilan tornialueen aloitusalueen suunnittelusta, kehittämisestä ja toteuttamisesta Helsinki High-rise -arkkitehtuuri- ja toteutuskilpailun voittaneen suunnitelmansa mukaisesti. Aloitusalueen toteuttamiseen sisältyy kahden tornin ja jalustan rakentaminen. Aloitusalueelle arvioidaan syntyvän noin 500 asuntoa, 300 hotellihuonetta ja 1 000 työpaikkaa.

Aloitusalueen toteuttamiseen sisältyy kahden tornin ja jalustan rakentaminen. Kilpailuehdotuksen mukaan aloitusalueen ensimmäiseen, alueen korkeimpaan torniin tulee kaikkiaan 51 kerrosta ja sen korkeus on noin 180 metriä. Torniin on suunnitteilla hotelli, asuntoja sekä näköalaravintola. Toiseen, 40 kerrosta ja noin 140 metriä korkeaan torniin on suunnitteilla toimistoja ja asuntoja. Jalusta sisältää kaupallisia tiloja, kivijalkamyymälöitä ja pysäköintipaikkoja. Aloitusalueelle arvioidaan syntyvän noin 500 asuntoa, 300 hotellihuonetta ja 1 000 työpaikkaa.

Kokonaisuudessaan Trigoni-ehdotus sisältää yhdeksän tornitaloa kilpailun kolmella suunnittelualueella. Ehdotuksen ydin ovat Länsialueelle suunnitellut jalusta sekä viisi tornirakennusta, joista kaksi sijaitsee siis aloitusalueella.

YIT ja Helsingin kaupunki laativat Trigoni-ehdotuksen pohjalta asemakaavan koko Länsialueelle ns. kumppanuuskaavoituksena. Yhteinen tavoite on, että YIT toteuttaisi myös Länsialueen loppuosan (ns. eteläosa) aloitusalueen rakentamisen jälkeen tai osittain limittäin aloitusalueen rakentamisen kanssa.

Aloitusalueen rakentaminen voi käynnistyä asemakaavoituksen vahvistuttua, arviolta vuosina 2020–2021. Aloitusalueen arvo on noin 500 miljoonaa euroa. Koko Länsialueen arvon arvioidaan taas olevan noin miljardi euroa.

”Keski-Pasilassa jo näkyvä ja tämän toteutussopimuksen myötä etenevä koko Pasilan mittava uudistuminen tekee Pasilasta entistä tärkeämmän liikenteen solmukohdan ja eloisan työnteon, asumisen ja kaupunkielämän keskuksen. Pasila on tulevaisuudessa 30 000 asukkaan kaupunginosa, joka tarjoaa työpaikan yli 50 000 ihmiselle”, Pasilan aluerakentamisprojektin projektinjohtaja Päivi Ahlroos Helsingin kaupunginkansliasta sanoo.

”Kaupunkikehittäminen on YIT:n strategian ydin. Trigonissa yhdistyy asuminen, työskentely ja kauppa. Yhdessä erinomaisen sijainnin kanssa nämä luovat luovat uuteen Pasilaan erinomaiset edellytykset elävälle Helsingin toiselle keskustalle”, kuvailee Trigonin hankejohtaja Jouni Forsman YIT:ltä.

Kansainväliseen Helsinki High-rise -arkkitehtuuri- ja toteutuskilpailuun jätettiin alun perin kymmenen anonyymia ehdotusta, joista Helsingin kaupunki ja Senaatti-kiinteistöt valitsivat lokakuussa 2017 jatkoon neljä ehdotusta. Trigoni-suunnitelmaa ehdotettiin kilpailun voittajaksi lokakuun alussa 2018.

”Keski-Pasilan rakentamisen tavoitteena on Helsingin ja koko pääkaupunkiseudun kilpailukyvyn parantaminen. Alueen sijainti Helsingin keskustan tuntumassa luo tälle erinomaiset edellytykset, mistä nyt käynnistyvä tornialueen kehittäminen on käytännön osoituksena. Keski-Pasilan kokonaisen uuden kaupunginosan kehittäminen on hyvä esimerkki kiinteistökehityshankkeesta, jota kaupunki ja valtio ovat menestyksekkäästi vieneet eteenpäin”. toteaa johtaja Mauri Sahi Senaatti-kiinteistöistä

Trigoni-ehdotuksen tasasivuisten kolmionmuotoisten tornien ryhmä muodostaa Pasilaan kansainvälistä tasoa olevan veistoksellisen kokonaisuuden ja kaupunkikuvallisesti tunnistettavan maamerkin.

Havainnekuva: Trigoni, näkymä kohti Torniaukiota, YIT yhteistyössä Arkkitehtitoimisto Lahdelma & Mahlamäki Oy:n kanssa.

Tilaa uutiskirje

Uusi Pasila -uutiskirjeestä saat tietoa Pasilan rakentumisesta.