Ti 1.10.2019

Pasilan Postipuiston uuden asuinalueen peruskivi muurattiin syyskuussa, lokakuussa avautuvat Tripla ja uusi Pasilan asema.  

Postipuiston asuinalueen peruskivi sai muurilaastia päälleen torstaina 26. syyskuuta 2019.  Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön apulaispormestari Anni Sinnemäki pääsi ensimmäisenä muuraamaan tilaisuudessa, jossa juhla-alueen aitaa reunustivat Kallion, Pasilan ja Vallilan iltapäiväkerhojen lasten piirrokset.

"Innostavaa, hauskaa ja tulevaisuuteen katsovaa", Sinnemäki sanoi viitaten Pasilan alueen kehitykseen osana pääkaupungin kasvua.

Peruskivenmuurauksen aika koitti, sillä Bonava aloitti Postipuiston ensimmäisen asuinkorttelin rakentamisen kesällä 2019. Kortteli sijoittuu lähelle Keskuspuistoa, entisen Maaliikennekeskuksen paikalle tulevan Postipuiston lounaisosaan. 

"Nyt rakennettavasta kotikorttelista tulee uuden asuinalueen ensimmäinen maamerkki", Helsingin kaupungilla Pasilan alueesta vastaava projektinjohtaja Päivi Ahlroos sanoi.

Syksyllä 2019 alkaa viisi muutakin työmaata Postipuiston pohjoisosassa, jossa aikanaan asuu noin 6000 helsinkiläistä.

Pohjois-Pasilassa on 2030-luvulla yli 12 000 asukasta ja parisentuhatta työpaikkaa.

Postipuisto rajautuu idässä raiteisiin tai Veturitiehen, pohjoisessa Metsäläntiehen ja lännessä Keskuspuistoon.

Syksyllä 2019 Pasilaan tulee muutakin uutta: kauppakeskus Tripla avautuu torstaina 17.10.  ja silloin avaa ovensa myös Pasilan uusi asema palveluineen. Ahlroosin mukaan alueen uusi hotelli ja uudet toimistotilat valmistuvat myöhemmin pitkin vuotta 2020.

Kohtuuhintaisia perheasuntoja

Sinnemäki pitää hyvänä, että Postipuistoon pystytään rakentamaan helsinkiläisittäin kohtuuhintaisia asuntoja.

Bonava rakennuttaa kotikortteliin Postipuiston lounaiskulmassa yhteensä 287 asuntoa. Loppuvuodesta 2020 valmistuvat Bonavan 57 Hitas-asunnon taloyhtiö ja Icecapital Housing Fund V:n omistama 74 vuokra-asunnon kerrostalo. Alkukesällä 2021 valmistuu Bonavan 96 vapaarahoitteista omistusasuntoa ja arviolta 2021–2022 noin 60 vapaarahoitteista omistusasuntoa.  

Asukkaat saavat korttelin sisäpihalle viljelypalstoja ja -laatikoita ja pihalle tulee korttelipaviljonki saunatiloineen.

Asuinalueelle saadaan runsaasti tilavia perheasuntoja. Postipuistoon nousee pääasiasiassa 5–8 kerroksen asuintaloja ja muutama 12–15-kerroksinen maamerkki.

Pohjoisosan jälkeen rakentaminen jatkuu alueen eteläosassa ja vasta viimeisenä keskiosassa, jossa toistaiseksi toimii Postin lajittelukeskus. Sen on tarkoitus noin kymmenen vuoden päästä siirtyä muualle, mikä vapauttaa lisää tonttimaata.

Keskellä kaikkea ja lähellä juna-asemia

Postipuistossa asutaan keskeisellä paikalla. Keskustaan tulee uuden asuinalueen pohjoisosasta matkaa noin kahdeksan kilometriä.

Kaksi juna-asemaa, Ilmala ja Käpylä, palvelevat asukkaita ja niitä yhdistää Kustinpolku, Postipuiston oma keskeinen väylä, jonne on kaavailtu raitiovaunua.

"Asuinalueelle tulee hyvät liikenneyhteydet eivätkä edes kansainväliset yhteydet ole kaukana", Sinnemäki muistutti. 

Lentokenttäjuna kulkee asuinalueen juna-asemilta, lähellä on lentokentälle johtava Tuusulantie ja Helsingin matkustajasatamiin pääsee raitiovaunuilla.

"Radanvarsi muuttuu! Helsingin sisämaassa tästä kasvaa todella iso asuinalue, jota aika harva vielä tuntee", Sinnemäki sanoo.

Postipuistosta tulee 26 hehtaarin tulee nauhakaupunginosa, jossa asuntokorttelit rajaavat katutilaa ja muodostavat yhtenäisiä sisäpihoja. Uuden asuinalueen teemana onkin yhteisöllisyys. Asuintalojen yhteistilat sijoittuvat Rullakkotorin laidalle, jonne rakennetaan monikäyttöinen, noin 1200 neliömetrin asukastila vuosina 2021–2022.

Luvassa monimuotoinen asuinalue

Päivi Ahlroos luonnehtii Postipuistoa monimuotoiseksi. 

"Alueelle tulee asuntojen lisäksi työpaikkoja ja koko Pasilan alueelle lisää monenlaisia palveluita", hän sanoo.

Keskeiselle paikalle Postipuistoa, Rullakkotorille, avautuu päivittäistavarakauppa vuonna 2020. Postipuistoon rakennetaan kaksi päiväkotia 2020-luvun alkupuolella ja oma koulu vuosina 2024–2026.

Postipuiston nimi lupaa vehreää asuinaluetta. Jo nyt ensin rakennettavan asuinalueen reunalle perustetaan uusi puisto – sekin nimeltään Postipuisto – ja siitä pääsee samalla suoraan Keskuspuistoon. Ulkoilumahdollisuudet uudella asuinalueella ovatkin nekin monipuoliset.

Postipuiston peruskivenmuuraustilaisuudessa maan sisuksiin laitettiin umpinainen kapseli viestiksi ajastamme. Kenties tulevaisuudessa joku löytää kapselin ja pääsee ihmettelemään sen sisältöä. Kapseli sisältää Bonavan Postipuiston esitteet, esitteet Helsingistä ja Pasilasta, peruskivenmuurauspäivän Helsingin Sanomat ja alueen lasten piirroksia sekä muurauspäivänä käytössä olleita rahoja.

Teksti: Tiina Torppa
Kuvat: Milka Alanen

 

Tilaa uutiskirje

Uusi Pasila -uutiskirjeestä saat tietoa Pasilan rakentumisesta.